Uskonnoilla on edelleen valtaa - paras muslimi on maallistunut muslimi

Suomi on maallistunut viime aikoina merkittävää vauhtia. Maallistuneella suomalaisella ei ole juuri mitään omakohtaista kosketusta uskontoon. Tavallisen, varsinkin suuremmissa kaupungeissa asuvan ihmisen kosketus uskontoon tulee pelkästään tiedotusvälineiden kautta. Tämä kylläkin koskee vain aikuisia, koska muun muassa peruskouluissa uskonto on merkittävästi läsnä. Voi jopa sanoa, että peruskoulussa on aivan oma uskontoilmasto.

Maallistuneen suomalaisen elämään eivät juurikaan vaikuta erilaiset uskonnolliset juhlat, eivätkä he tiedä, mikä on jonkin pyhäpäivän todellinen merkitys. Tiedetään, että joulua vietetään kristillisessä viitekehyksessä Jeesuksen syntymän takia, mutta kristillisyys ei näy mitenkään joulun vietossa. Olen aivan varma, että todella harva evankelis-luterilaisen kirkon jäsen tietää, milloin paastoa vietetään ja mitä sen viettäminen edellyttäisi kristityltä. Kun uskonnon vaikutus arkipäivään ja tapoihin katoaa, katkeaa uskonnon valta ihmiseen.

Tämän kaltaisessa ympäristössä saattaa aikuiselle suomalaiselle muodostua virheellinen näkemys, ettei uskonnolla olisi valtaa ja merkitystä yhteiskunnan suuntaan. Samalla saattaa jäädä kuvitelma, ettei evankelis-luterilainen kirkko ole kiinnostunut yhteiskunnan suunnasta, eikä siitä, mitä eduskunta päättää.

Kirkko on erittäin merkittävä vallankäyttäjä, mistä omalta osaltaan kertoo elinkeinoministeri Olli Rehninvastaus Helsingin Sanomien kysymykseen ”Paljasta kulissien takainen vallankäyttäjä?” Rehnin vastaus oli: ”Sellainen on arkkipiispa. Hän ja kirkko ovat merkittäviä vallankäyttäjiä työmarkkinakysymyksissä. Arkkipiispa kuuluu työmarkkinakentän nelikantaan.”

Suomessa evankelis-luterilaisella kirkolla on huomattavasti suurempi valta yhteiskunnan rakenteissa ja kabinetissa, kuin ihmisten mielissä. Aivan toisin on islamissa.

Uskonnottomien kannattaa seurata tarkalla korvalla, miten kasvava muslimiväestö muuttaa uskontoilmastoa Suomessa. Tänne tulleet muslimit ovat huomattavasti enemmän sitoutuneita uskontoonsa, kuin Suomen kristityt. Tämä jo itsessään nostaa uskontoa enemmän yhteiskunnalliseen ja arkipäivän keskusteluun.

Kristitty ei tiedä, mikä on helluntai - Ramadan on muslimille aivan selvä asia ja sitä vietetään. Samoin muslimille on aivan kauhistus, jos hän syö sianlihaa. Muslimi on paljon tiukemmin sitoutunut uskontoonsa mielen, tapojen ja arkipäivän kautta, kuin kristitty.

Olisi erittäin hienoa, jos muslimit pystyisivät maallistumaan aivan samalla tavalla kuin kristityt Suomessa. Paras muslimi on maallistunut muslimi tai vielä parempi on ex-muslimi. Koska muslimien maallistuminen ei ole näköpiirissä, meidän pitää luottaa maallistuneeseen yhteiskuntaamme ja pyrkiä maallistamaan Suomea entistä enemmän.  

Parhaiten olemme turvassa eri uskontojen vaikutukselta, kun meillä on sekulaari yhteiskuntajärjestys, jossa uskonnot saavat toimia, mutta niillä ei ole mitään vaikuttamisen mahdollisuutta valtion asioihin.

Yhtenäiskulttuurista kohti todellista moniarvoisuutta

Vaikka nykyisessä ilmapiirissä monikulttuurisuudelle ja moniarvoisuudelle yritetään antaa kielteinen leima, niin elämä modernissa Suomessa olisi kuitenkin varsin kurjaa ilman niitä. Tuskin kukaan oikeasti haluaa palata aikaan, jolloin Suomessa vallitsi tiukka yhtenäiskulttuuri.

Yhtenäiskulttuurissa yksilöllä oli hyvin vähän liikkumavaraa arvojen ja käytöksen suhteen. Varsinkin jos kuului johonkin vähemmistöön, kuten homoseksuaalit, uskonnottomat tai vammaiset, tai kuului yhteiskunnassa heikoilla olevaan ryhmään, kuten naiset, niin varmasti koki syrjintää monilla elämän alueilla tai seinä vaan yksinkertaisesti nousi pystyyn esim. työmarkkinoilla. Tietenkin syrjintää tapahtuu edelleen, mutta nykyään siitä pystytään puhumaan ja asiantilat yritetään korjata.

Myös miesten karsina, miten sai elää ja olla oli yhtenäiskulttuurissa paljon ahtaampi, kuin nykyinen. Uskon, että nykyiset miesten syrjäytymisongelmat ja pahoinvointi johtuvat osittain tuosta ahtaasta karsinasta. Osa miehistä ei ole huomannut, että maailma on muuttunut.

Hyvänä esimerkkinä siitä, miten yhtenäiskulttuuri määritti yksilön käytöstä, voidaan pitää sitä käytäntöä, että nainen ei saanut mennä ravintolaan ilman miesseuraa. Samoin homoseksuaaliksi tai uskonnottomaksi tunnustautuminen oli ainakin osittainen sosiaalinen itsemurha. Yhtenäiskulttuuri pyrki suojelemaan ihmistä ihmiseltä itseltään, se ei luottanut ollenkaan ihmisen omaan harkintaan, vaan viisaus tuli ihmisen ulko- ja varsinkin yläpuolelta. Yhtenäiskulttuurissa myös aikuinen on holhouksen alainen lapsi.

Yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja moniarvoistuminen on mahdollistanut mm. lainsäädännön ja käytösnormien väljentymisen. Tämä on koskenut kaikkia väestöryhmiä. Oikeastihan sellaista ryhmää ei ole olemassa, jolla olisi todellisuudessa hyvä olla yhtenäiskulttuurissa. Nyt uskonnottomat saavat olla uskonnottomia, homot homoja, eikä naisilla ole sen kummempia käytösnormeja, kuin miehilläkään. Myös miehet voivat näyttää, että heillä on paha olla ja että kaikki ei ole kohdallaan.

Suomessa on viime aikoina ollut paljon vääntöä erilaisista arvokysymyksistä. On väännetty kättä avioliitosta ja ovatpa jotkut nostaneet esille vihonviimeisen matolaatikon eli abortin. Voin väittää, että emme ole vielä tajunneet, että voisimme elää huomattavasti vähemmän jakavassa yhteiskunnassa, jos lainsäädäntö olisi niin liberaalia kuin mahdollista.  Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi elää lain salliman maksimin mukaan. Jokainen voisi noudattaa lakia niin pitkälle, kuin omat arvot antavat myöten.

Edellä kuvattu ajattelu vaatii kaikilta yhteiskunnan toimijoilta ymmärryksen, että kukaan ei omista niin hienoja ja iankaikkisia arvoja, että muidenkin pitäisi elää niiden ohjaamina. Joku tietysti nyt älähtää, että kun minun arvoni ovat niin ja niin vanhat ja J/jumala/t ovat ne ilmoittaneet, niitä on kaikkien kunnioitettava. Näin varmaan, mutta historia osoittaa, että kaikki poliittiset ja uskonnolliset ideologiat ovat pystyneet äärimmäiseen julmuuteen ja väkivaltaan, niin että se niiden arvojen erinomaisuudesta.

Arvot ovat ajan ja paikan suhteen muuttuvia ja niistä on pystyttävä koko ajan neuvottelemaan. Jos jotkut arvot julistetaan kyseenalaistamattomiksi ja muuttumattomiksi, niin suljemme keskustelusta ulos suurimman osan kansalaisista ja heidän arvoistaan, ja palaamme yhtenäiskulttuuriin.

Suomessa saa ottaa avioeron, niin halutessaan. Tietenkin, jos jollakin yksilöllä on sellaiset henkilökohtaiset arvot, että avioero on paha asia, niin eihän kukaan pakota eroamaan. Avioliitossa voi pysyä, vaikka se ei olisikaan niin mukavaa, tietenkin olettaen, että myös puoliso on samaa mieltä. Aivan sama koskee ehkäisyä. Ei olisi oikein, että ehkäisylainsääntö olisi tehty heidän arvojen mukaan, joiden mukaan ehkäisy on suuri synti. Ne käyttävät ehkäisyä, joille se sopii ja ne kieltäytyvät, joiden arvoihin se ei sovi. Näin kaikilla on noin keskimäärin hyvä olla.

Tietenkään tällainen asennemuutos ei tapahdu kovinkaan nopeasti. Tärkeää olisi, että ne ihmiset, joilla on kovin jyrkät arvot joistakin kysymyksistä, kuten abortti tai eutanasia, ymmärtäisivät sen, että kaikki eivät jaa heidän arvojaan. Kaiken kaikkiaan olisi hienoa, jos jokainen hyväksyisi sen perusajatuksen, että muutkin ihmiset ovat ajattelevia yksilöitä ja heidän juttujaan kannattaa kuunnella, vaikka niistä ei aina olisi samaa mieltä.

Kirjoitus julkaistu myös Aamulehdessä 3.12.2015.

Uskonnonvapauslaki on tarpeeton!

Suomessa uskonnonvapauden periaatteet on kirjoitettu perustuslakiin. Tätä täydentää uskonnonvapauslaki, jossa säädetään mm. uskonnollisista yhdyskunnista. Perustuslain yhdestoista pykälä, Uskonnon ja omantunnon vapaus, kuuluu seuraavasti.

”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”

Perustuslain pykälästä huomaa, että Suomessa on huomioitu sekä negatiivinen että positiivinen uskonnonvapaus. Nämä käsitteet aukeavat helpoiten, kun verrataan uskontoa tupakanpolttoon. Positiivinen uskonnonvapaus on sitä, että jokaisella on oikeus tupakoida. Negatiivinen uskonnonvapaus taasen tarkoittaa sitä, että kenelläkään ei ole velvollisuus kärsiä tupakansavusta. Ainakin minusta ravintolat ovat nykyään paljon viihtyisämpiä, kun niissä ei saa tupakoida.

Sinänsä on erikoista, että yksi tapa hahmottaa maailma on saanut aivan oman pykälän lakiin. Kaikkien kannalta parempi olisi, jos puhuttaisiin vakaumuksen vapaudesta. Silloin lakiin mukaan saataisiin myös ei-uskonnolliset katsomukset. Nopeimmin kasvava katsomusryhmä on mihinkään uskontokuntaan kuulumattomat. Heitä ei perustuslaki huomioi muuten, kuin ettei heidän ole pakko kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan eikä osallistua omantunnon vastaiseen uskonnonharjoittamiseen. Onhan tuokin hieno kädenojennus uskonnottomille sellaisessa maassa, joka vannoo ihmis- ja perusoikeuksien nimeen.

Vaikka yksilön mielestä uskonnot tai varsinkin joku uskonto on erityisen tärkeä tai ihmeellinen, ei valtion tule antaa uskonnoille tai jollekin uskonnolle etu- tai erityisoikeuksia. Kuhunkin uskontoon uskovien tulee itse tehdä uskonnostaan niin merkittävä, kuin he sen itse kokevat, valtion ei kuulu olla osallisena uskontojen vallan pönkittämisessä, vaan kohdella kaikkia vakaumuksia tasa-arvoisesti.

Harva varmasti tietää, mitä uskonnonvapauslaki pitää sisällään

Uskonnonvapauslaki on siitä erikoinen laki, että sen keskeinen viesti on määrittää uskonnollisen yhdyskunnan ja rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan status ja jakaa näille privilegiota, eli erioikeuksia. Kun yhteisö on päätynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi tai rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, se saa halutessaan vihkimisoikeuden, vapautetaan kiinteistöjen varainsiirtoverosta, saa oman uskonnon opetuksen verovaroin ja sen uskonnollisia näkemyksiä suojaa jumalanpilkkalaki. Tietenkin evankelis-luterilaisella kirkolla on paljon muitakin etuoikeuksia tämän lisäksi erikseen.

On surullista huomata, että kannattaa olla varovainen puhuessaan esimerkiksi Suomen Helluntaikirkosta, koska heidän oppinsa on jumalanpilkkalain suojaamaa. Toisaalta wiccojen uskonkappaleita saa kohdella vaikka kuinka kovalla kädellä, kunhan ei mene henkilökohtaisuuksiin, joutumatta mitenkään edesvastuuseen sanomisistaan.

Uskonto on aina poliittinen vallankäyttäjä, joten pitäisi olla täysin rajoittamaton lupa pilkata uskontojen sanomaa. Uskonnot pyrkivät muokkaamaan yhteiskuntaa ja valtion lainsäädäntöä omien arvojensa mukaisiksi. Tämä jos mikä on politiikkaa. Vastapuolella tulee olla käytössä kaikki mahdolliset keinot näiden pyrkimysten torjumisessa.

Jumalanpilkkalaki aiheuttaa niin sanotun oikeudellisen epäsymmetrian. Uskovaiset voivat surutta pilkata ja kyseenalaistaa vaikkapa vapaa-ajattelijoiden sanomaa ilman pelkoa mistään seuraamuksista. Mutta vapaa-ajattelijan kannattaa katsoa mitä sanoo, jos ei erityisesti halua tekemisiin virkavallan kanssa.

Kuinka päädytään rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi

Suomessa rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi pääsee, kun onnistuu tekemään sellaisen hakemuksen, jonka opetus- ja kulttuuriministeriössä toimiva uskonnonvapauslain asiantuntijalautakunta hyväksyy. Oleellista hakemuksen hyväksymisessä on se, että uskonnollisen yhdistyskunnan rekisteröitymistä hakeva ryhmä on ”riittävän” uskonnollinen ja sillä on totuttujen kaavojen mukaiset uskontunnustukset ja pyhät kirjat.

On varsin erikoista, että on olemassa jotkut kriteerit ja vieläpä lautakunta päättämässä, mikä uskonto on sitä oikeaa uskontoa, joka saa virallisen aseman. Uskonnonvapaus perustuslaissa lähtee siitä, että jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Perustuslaissa sanotaan myös, että tähän vapauteen kuuluu oikeus harjoittaa uskontoa ja kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. Samoin Suomessa on yhdistymisvapaus.

Jotta uskonnon ja omantunnon vapaus todella toteutuisi, mitään kriteereitä tai lautakuntia ei pitäisi olla ollenkaan. Ei ole valtion asia päättää, mikä on oikeaa uskontoa ja mikä ei. Ei ole yhdenvertaista, että osa uskonnoista saa merkittävän etuoikeuspaketin ja muille jää vain tyhjä käsi.

Entä jos ei olisi koko uskonnonvapauslakia?

Kaiken kaikkiaan on ongelmallista, että ihmisten vakaumukset ovat eriarvoisessa asemassa Suomessa. Valtionkirkolla on runsaasti etuoikeuksia ja mm. verotusoikeus. Uskonnonvapauslain kumoaminen ei varsinaisesti vaikuttaisi valtionkirkon asemaan, mutta antaisi oikeanlaisen signaalin ja veisi Suomea piirun verran oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Olisi täysin mahdollista lakkauttaa koko rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan käsite. Nytkin vain osa uskonnoksi itsensä mieltävistä uskonnoista on onnistunut saamaan virallisen statuksen. Jos rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan käsite lopetettaisiin, ei olisi enää tarvetta arvottaa mikä on oikeaa uskontoa ja mikä ei. Tämä varmasti lisäisi suomalaisten uskonnon ja omantunnon vapautta.

Kaikki uskonnot voisivat perustaa yhdistyksen, niin kuin kaikki muutkin aatteet tekevät. Itse olen ollut mukana monessa yhdistyksissä, enkä koe tätä järjestäytymismuotoa mitenkään huonona. Jos kaikki uskonnot olisivat yhdistyksiä, ilman mitään erityisoikeuksia, olisi Suomi varmasti parempi ja ainakin tasa-arvoisempi paikka.