Uskonnoilla on edelleen valtaa - paras muslimi on maallistunut muslimi

Suomi on maallistunut viime aikoina merkittävää vauhtia. Maallistuneella suomalaisella ei ole juuri mitään omakohtaista kosketusta uskontoon. Tavallisen, varsinkin suuremmissa kaupungeissa asuvan ihmisen kosketus uskontoon tulee pelkästään tiedotusvälineiden kautta. Tämä kylläkin koskee vain aikuisia, koska muun muassa peruskouluissa uskonto on merkittävästi läsnä. Voi jopa sanoa, että peruskoulussa on aivan oma uskontoilmasto.

Maallistuneen suomalaisen elämään eivät juurikaan vaikuta erilaiset uskonnolliset juhlat, eivätkä he tiedä, mikä on jonkin pyhäpäivän todellinen merkitys. Tiedetään, että joulua vietetään kristillisessä viitekehyksessä Jeesuksen syntymän takia, mutta kristillisyys ei näy mitenkään joulun vietossa. Olen aivan varma, että todella harva evankelis-luterilaisen kirkon jäsen tietää, milloin paastoa vietetään ja mitä sen viettäminen edellyttäisi kristityltä. Kun uskonnon vaikutus arkipäivään ja tapoihin katoaa, katkeaa uskonnon valta ihmiseen.

Tämän kaltaisessa ympäristössä saattaa aikuiselle suomalaiselle muodostua virheellinen näkemys, ettei uskonnolla olisi valtaa ja merkitystä yhteiskunnan suuntaan. Samalla saattaa jäädä kuvitelma, ettei evankelis-luterilainen kirkko ole kiinnostunut yhteiskunnan suunnasta, eikä siitä, mitä eduskunta päättää.

Kirkko on erittäin merkittävä vallankäyttäjä, mistä omalta osaltaan kertoo elinkeinoministeri Olli Rehninvastaus Helsingin Sanomien kysymykseen ”Paljasta kulissien takainen vallankäyttäjä?” Rehnin vastaus oli: ”Sellainen on arkkipiispa. Hän ja kirkko ovat merkittäviä vallankäyttäjiä työmarkkinakysymyksissä. Arkkipiispa kuuluu työmarkkinakentän nelikantaan.”

Suomessa evankelis-luterilaisella kirkolla on huomattavasti suurempi valta yhteiskunnan rakenteissa ja kabinetissa, kuin ihmisten mielissä. Aivan toisin on islamissa.

Uskonnottomien kannattaa seurata tarkalla korvalla, miten kasvava muslimiväestö muuttaa uskontoilmastoa Suomessa. Tänne tulleet muslimit ovat huomattavasti enemmän sitoutuneita uskontoonsa, kuin Suomen kristityt. Tämä jo itsessään nostaa uskontoa enemmän yhteiskunnalliseen ja arkipäivän keskusteluun.

Kristitty ei tiedä, mikä on helluntai - Ramadan on muslimille aivan selvä asia ja sitä vietetään. Samoin muslimille on aivan kauhistus, jos hän syö sianlihaa. Muslimi on paljon tiukemmin sitoutunut uskontoonsa mielen, tapojen ja arkipäivän kautta, kuin kristitty.

Olisi erittäin hienoa, jos muslimit pystyisivät maallistumaan aivan samalla tavalla kuin kristityt Suomessa. Paras muslimi on maallistunut muslimi tai vielä parempi on ex-muslimi. Koska muslimien maallistuminen ei ole näköpiirissä, meidän pitää luottaa maallistuneeseen yhteiskuntaamme ja pyrkiä maallistamaan Suomea entistä enemmän.  

Parhaiten olemme turvassa eri uskontojen vaikutukselta, kun meillä on sekulaari yhteiskuntajärjestys, jossa uskonnot saavat toimia, mutta niillä ei ole mitään vaikuttamisen mahdollisuutta valtion asioihin.

Yhtenäiskulttuurista kohti todellista moniarvoisuutta

Vaikka nykyisessä ilmapiirissä monikulttuurisuudelle ja moniarvoisuudelle yritetään antaa kielteinen leima, niin elämä modernissa Suomessa olisi kuitenkin varsin kurjaa ilman niitä. Tuskin kukaan oikeasti haluaa palata aikaan, jolloin Suomessa vallitsi tiukka yhtenäiskulttuuri.

Yhtenäiskulttuurissa yksilöllä oli hyvin vähän liikkumavaraa arvojen ja käytöksen suhteen. Varsinkin jos kuului johonkin vähemmistöön, kuten homoseksuaalit, uskonnottomat tai vammaiset, tai kuului yhteiskunnassa heikoilla olevaan ryhmään, kuten naiset, niin varmasti koki syrjintää monilla elämän alueilla tai seinä vaan yksinkertaisesti nousi pystyyn esim. työmarkkinoilla. Tietenkin syrjintää tapahtuu edelleen, mutta nykyään siitä pystytään puhumaan ja asiantilat yritetään korjata.

Myös miesten karsina, miten sai elää ja olla oli yhtenäiskulttuurissa paljon ahtaampi, kuin nykyinen. Uskon, että nykyiset miesten syrjäytymisongelmat ja pahoinvointi johtuvat osittain tuosta ahtaasta karsinasta. Osa miehistä ei ole huomannut, että maailma on muuttunut.

Hyvänä esimerkkinä siitä, miten yhtenäiskulttuuri määritti yksilön käytöstä, voidaan pitää sitä käytäntöä, että nainen ei saanut mennä ravintolaan ilman miesseuraa. Samoin homoseksuaaliksi tai uskonnottomaksi tunnustautuminen oli ainakin osittainen sosiaalinen itsemurha. Yhtenäiskulttuuri pyrki suojelemaan ihmistä ihmiseltä itseltään, se ei luottanut ollenkaan ihmisen omaan harkintaan, vaan viisaus tuli ihmisen ulko- ja varsinkin yläpuolelta. Yhtenäiskulttuurissa myös aikuinen on holhouksen alainen lapsi.

Yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja moniarvoistuminen on mahdollistanut mm. lainsäädännön ja käytösnormien väljentymisen. Tämä on koskenut kaikkia väestöryhmiä. Oikeastihan sellaista ryhmää ei ole olemassa, jolla olisi todellisuudessa hyvä olla yhtenäiskulttuurissa. Nyt uskonnottomat saavat olla uskonnottomia, homot homoja, eikä naisilla ole sen kummempia käytösnormeja, kuin miehilläkään. Myös miehet voivat näyttää, että heillä on paha olla ja että kaikki ei ole kohdallaan.

Suomessa on viime aikoina ollut paljon vääntöä erilaisista arvokysymyksistä. On väännetty kättä avioliitosta ja ovatpa jotkut nostaneet esille vihonviimeisen matolaatikon eli abortin. Voin väittää, että emme ole vielä tajunneet, että voisimme elää huomattavasti vähemmän jakavassa yhteiskunnassa, jos lainsäädäntö olisi niin liberaalia kuin mahdollista.  Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi elää lain salliman maksimin mukaan. Jokainen voisi noudattaa lakia niin pitkälle, kuin omat arvot antavat myöten.

Edellä kuvattu ajattelu vaatii kaikilta yhteiskunnan toimijoilta ymmärryksen, että kukaan ei omista niin hienoja ja iankaikkisia arvoja, että muidenkin pitäisi elää niiden ohjaamina. Joku tietysti nyt älähtää, että kun minun arvoni ovat niin ja niin vanhat ja J/jumala/t ovat ne ilmoittaneet, niitä on kaikkien kunnioitettava. Näin varmaan, mutta historia osoittaa, että kaikki poliittiset ja uskonnolliset ideologiat ovat pystyneet äärimmäiseen julmuuteen ja väkivaltaan, niin että se niiden arvojen erinomaisuudesta.

Arvot ovat ajan ja paikan suhteen muuttuvia ja niistä on pystyttävä koko ajan neuvottelemaan. Jos jotkut arvot julistetaan kyseenalaistamattomiksi ja muuttumattomiksi, niin suljemme keskustelusta ulos suurimman osan kansalaisista ja heidän arvoistaan, ja palaamme yhtenäiskulttuuriin.

Suomessa saa ottaa avioeron, niin halutessaan. Tietenkin, jos jollakin yksilöllä on sellaiset henkilökohtaiset arvot, että avioero on paha asia, niin eihän kukaan pakota eroamaan. Avioliitossa voi pysyä, vaikka se ei olisikaan niin mukavaa, tietenkin olettaen, että myös puoliso on samaa mieltä. Aivan sama koskee ehkäisyä. Ei olisi oikein, että ehkäisylainsääntö olisi tehty heidän arvojen mukaan, joiden mukaan ehkäisy on suuri synti. Ne käyttävät ehkäisyä, joille se sopii ja ne kieltäytyvät, joiden arvoihin se ei sovi. Näin kaikilla on noin keskimäärin hyvä olla.

Tietenkään tällainen asennemuutos ei tapahdu kovinkaan nopeasti. Tärkeää olisi, että ne ihmiset, joilla on kovin jyrkät arvot joistakin kysymyksistä, kuten abortti tai eutanasia, ymmärtäisivät sen, että kaikki eivät jaa heidän arvojaan. Kaiken kaikkiaan olisi hienoa, jos jokainen hyväksyisi sen perusajatuksen, että muutkin ihmiset ovat ajattelevia yksilöitä ja heidän juttujaan kannattaa kuunnella, vaikka niistä ei aina olisi samaa mieltä.

Kirjoitus julkaistu myös Aamulehdessä 3.12.2015.

Uskonnonvapauslaki on tarpeeton!

Suomessa uskonnonvapauden periaatteet on kirjoitettu perustuslakiin. Tätä täydentää uskonnonvapauslaki, jossa säädetään mm. uskonnollisista yhdyskunnista. Perustuslain yhdestoista pykälä, Uskonnon ja omantunnon vapaus, kuuluu seuraavasti.

”Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.”

Perustuslain pykälästä huomaa, että Suomessa on huomioitu sekä negatiivinen että positiivinen uskonnonvapaus. Nämä käsitteet aukeavat helpoiten, kun verrataan uskontoa tupakanpolttoon. Positiivinen uskonnonvapaus on sitä, että jokaisella on oikeus tupakoida. Negatiivinen uskonnonvapaus taasen tarkoittaa sitä, että kenelläkään ei ole velvollisuus kärsiä tupakansavusta. Ainakin minusta ravintolat ovat nykyään paljon viihtyisämpiä, kun niissä ei saa tupakoida.

Sinänsä on erikoista, että yksi tapa hahmottaa maailma on saanut aivan oman pykälän lakiin. Kaikkien kannalta parempi olisi, jos puhuttaisiin vakaumuksen vapaudesta. Silloin lakiin mukaan saataisiin myös ei-uskonnolliset katsomukset. Nopeimmin kasvava katsomusryhmä on mihinkään uskontokuntaan kuulumattomat. Heitä ei perustuslaki huomioi muuten, kuin ettei heidän ole pakko kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan eikä osallistua omantunnon vastaiseen uskonnonharjoittamiseen. Onhan tuokin hieno kädenojennus uskonnottomille sellaisessa maassa, joka vannoo ihmis- ja perusoikeuksien nimeen.

Vaikka yksilön mielestä uskonnot tai varsinkin joku uskonto on erityisen tärkeä tai ihmeellinen, ei valtion tule antaa uskonnoille tai jollekin uskonnolle etu- tai erityisoikeuksia. Kuhunkin uskontoon uskovien tulee itse tehdä uskonnostaan niin merkittävä, kuin he sen itse kokevat, valtion ei kuulu olla osallisena uskontojen vallan pönkittämisessä, vaan kohdella kaikkia vakaumuksia tasa-arvoisesti.

Harva varmasti tietää, mitä uskonnonvapauslaki pitää sisällään

Uskonnonvapauslaki on siitä erikoinen laki, että sen keskeinen viesti on määrittää uskonnollisen yhdyskunnan ja rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan status ja jakaa näille privilegiota, eli erioikeuksia. Kun yhteisö on päätynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi tai rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, se saa halutessaan vihkimisoikeuden, vapautetaan kiinteistöjen varainsiirtoverosta, saa oman uskonnon opetuksen verovaroin ja sen uskonnollisia näkemyksiä suojaa jumalanpilkkalaki. Tietenkin evankelis-luterilaisella kirkolla on paljon muitakin etuoikeuksia tämän lisäksi erikseen.

On surullista huomata, että kannattaa olla varovainen puhuessaan esimerkiksi Suomen Helluntaikirkosta, koska heidän oppinsa on jumalanpilkkalain suojaamaa. Toisaalta wiccojen uskonkappaleita saa kohdella vaikka kuinka kovalla kädellä, kunhan ei mene henkilökohtaisuuksiin, joutumatta mitenkään edesvastuuseen sanomisistaan.

Uskonto on aina poliittinen vallankäyttäjä, joten pitäisi olla täysin rajoittamaton lupa pilkata uskontojen sanomaa. Uskonnot pyrkivät muokkaamaan yhteiskuntaa ja valtion lainsäädäntöä omien arvojensa mukaisiksi. Tämä jos mikä on politiikkaa. Vastapuolella tulee olla käytössä kaikki mahdolliset keinot näiden pyrkimysten torjumisessa.

Jumalanpilkkalaki aiheuttaa niin sanotun oikeudellisen epäsymmetrian. Uskovaiset voivat surutta pilkata ja kyseenalaistaa vaikkapa vapaa-ajattelijoiden sanomaa ilman pelkoa mistään seuraamuksista. Mutta vapaa-ajattelijan kannattaa katsoa mitä sanoo, jos ei erityisesti halua tekemisiin virkavallan kanssa.

Kuinka päädytään rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi

Suomessa rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi pääsee, kun onnistuu tekemään sellaisen hakemuksen, jonka opetus- ja kulttuuriministeriössä toimiva uskonnonvapauslain asiantuntijalautakunta hyväksyy. Oleellista hakemuksen hyväksymisessä on se, että uskonnollisen yhdistyskunnan rekisteröitymistä hakeva ryhmä on ”riittävän” uskonnollinen ja sillä on totuttujen kaavojen mukaiset uskontunnustukset ja pyhät kirjat.

On varsin erikoista, että on olemassa jotkut kriteerit ja vieläpä lautakunta päättämässä, mikä uskonto on sitä oikeaa uskontoa, joka saa virallisen aseman. Uskonnonvapaus perustuslaissa lähtee siitä, että jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Perustuslaissa sanotaan myös, että tähän vapauteen kuuluu oikeus harjoittaa uskontoa ja kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. Samoin Suomessa on yhdistymisvapaus.

Jotta uskonnon ja omantunnon vapaus todella toteutuisi, mitään kriteereitä tai lautakuntia ei pitäisi olla ollenkaan. Ei ole valtion asia päättää, mikä on oikeaa uskontoa ja mikä ei. Ei ole yhdenvertaista, että osa uskonnoista saa merkittävän etuoikeuspaketin ja muille jää vain tyhjä käsi.

Entä jos ei olisi koko uskonnonvapauslakia?

Kaiken kaikkiaan on ongelmallista, että ihmisten vakaumukset ovat eriarvoisessa asemassa Suomessa. Valtionkirkolla on runsaasti etuoikeuksia ja mm. verotusoikeus. Uskonnonvapauslain kumoaminen ei varsinaisesti vaikuttaisi valtionkirkon asemaan, mutta antaisi oikeanlaisen signaalin ja veisi Suomea piirun verran oikeudenmukaisempaan suuntaan.

Olisi täysin mahdollista lakkauttaa koko rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan käsite. Nytkin vain osa uskonnoksi itsensä mieltävistä uskonnoista on onnistunut saamaan virallisen statuksen. Jos rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan käsite lopetettaisiin, ei olisi enää tarvetta arvottaa mikä on oikeaa uskontoa ja mikä ei. Tämä varmasti lisäisi suomalaisten uskonnon ja omantunnon vapautta.

Kaikki uskonnot voisivat perustaa yhdistyksen, niin kuin kaikki muutkin aatteet tekevät. Itse olen ollut mukana monessa yhdistyksissä, enkä koe tätä järjestäytymismuotoa mitenkään huonona. Jos kaikki uskonnot olisivat yhdistyksiä, ilman mitään erityisoikeuksia, olisi Suomi varmasti parempi ja ainakin tasa-arvoisempi paikka.

Keskustan tappio on Suomen voitto

Suomen tulevaisuuden kannalta on Keskustan vaalitappio huomattavasti tärkeämpi kuin perussuomalaisten voitto. Keskusta on vuosia tai tarkemmin sanoen vuosikymmeniä pumpannut rahaa tehottomaan ja turmiolliseen alue- ja maatalouspolitiikkaan. On mahdollista, että keskustan valtakausi päättyi näihin vaaleihin ja Mari Kiviniemi oli Suomen viimeinen keskustalainen pääministeri.

Keskusta on, vaikka se kovasti muuta yrittää, agraaripuolue. Tämä oli hyvin huomattavissa juuri käydyistä vaaleista. Keskusta sai yhden kansanedustajan Helsingistä. Uudeltamaalta ja Pirkanmaalta puolue sai kaksi kansanedustajaa kummastakin vaalipiiristä. Näissä vaalipiireissä oli jaossa 64 edustajapaikkaa. Keskustan viisi paikkaa ei tee puolueesta kovin urbaania.

Keskusta yritti luoda nahkansa liberaaliksi city-keskustaksi ja päästä kaupunkilaisten suosioon. Tämä ei onnistunut. Samalla keskustan vanhoilliset agraariäänestäjät antoivat rukkaset tälle cityhöpötykselle ja siirtyivät äänestämään perussuomalaisia.

Tämän vaalituloksen seurauksena keskustalla on kaksi mahdollista tulevaisuuden tietä. (1) Palata juurilleen ja tunnustaa puolueen agraariluonne. (2) Yrittää kovemmin päästä kaupunkien suosioon, silläkin uhalla, että vanhat äänestäjät hylkäävät sen kokonaan. Todennäköisesti kumpikaan tie ei johda pitkässä juoksussa yli 10 prosentin kannatukseen.

Teki Keskusta mitä tahansa, on hyvä huomata, että muissa Pohjoismaissa agraaripuolueiden kannatus on noin viisi prosenttia. Keskusta on pystynyt viivyttämään vääjäämätöntä, eli kaupungistumista tolkuttoman kalliilla aluepolitiikalla. Aluepolitiikka nielee Suomen budjetista vuosittain noin 8 - 10 miljardia euroa, tämä on viidennes koko valtion budjetista.

Suomessa kaupungistumisaste on vähän yli 60 prosenttia, kun se muissa pohjoismaissa on 80 ja 90 prosentin välissä. On vääjäämätöntä, että kaupungistumisasteen noustessa agraaripuolueen kannatus laskee, tämän Keskusta on halunnut estää aluepolitiikalla.

Keskusta tietää varsin hyvin pelin juonen. Kun sen ote vallasta kirpoaa, niin aluepolitiikkaa aletaan järkeistää. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että etelän kasvukunnat saavat pitää kaikki alueen verotulot oman alueen kehittämiseen, eikä suurta osaa verotuloista tarvitse kärrätä pohjoiseen. Tämän ns. valtionosuusjärjestelmän purkaminen mahdollistaisi sen, että nykyisistä kasvukeskuksesta tulisi entistä tehokkaampia ja houkuttelevimpia kansainvälisessä kilpailussa. Tästä hyötyisi koko Suomi.

On tietenkin hyväksyttävä, että osa suomalaisista haluaa asua maauseudella. Tämän on vain tapahduttava näiden henkilöiden omilla rahoilla. Ei ole oikein, että osa porukasta haluaa erityiskohtelua ja muiden pitäisi maksaa siitä heille. Haja-asutus alueella asuminen on huomattavasti kalliimpaa, kuin taajamissa asuminen.

Uuden hallituksen tulisi pysäyttää Keskustan masinoima aluepolitiikka ja siirtyä urbanisoituvan Suomen tielle.

Lisää juttuja löytyy osoitteesta:
http://petrikarisma.net/

Puhelinmyyjät käyttävät vanhuksia hyväksi

Olen joutunut tämän vuoden aikana selvittämään ja perumaan sekä äitini, että anoppini virheellisiä lehtitilauksia. Kyse on ollut kolmesta eri kustantamosta ja yhteensä viidestä lehdestä. Kaikissa tapauksissa en voi tietenkään olla varma, ovatko iäkkäät äitini ja anoppini hyväksyneet lehtitilauksen jollain tavalla. Minkäänlaisia vahvistuskirjeitä lehtien tilaamisesta en kuitenkaan ole löytänyt yhdessäkään tapauksessa.

Viimeisimmässä tapauksessa äidilleni alkoi tulla maaliskuun lopulla uudelleen eräs lehti, jonka olin perunut jo kertaalleen tammikuun lopulla. Tammikuussa sovin lehden asiakaspalvelun kanssa, että äidiltäni tulleet tilaukset eivät mene läpi, vaikka joku puhelinjobbari puhuisi äitini ympäri tilaamaan lehden.

Huhtikuun alussa soitin uudesta tilauksesta lehden asiakaspalveluun ja selvitin, miten on mahdollista, että äidilleni tulee taas ko. lehti. Asiakaspalvelija totesi, että lehtimyyjä on ilmeisesti ollut turhan innokas. Äitini väittää, että kukaan lehtimyyjä ei ole soittanut tammikuun jälkeen. Eli onko puhelinmyyjä tilannut lehden äidilleni ilman äitini suostumusta? Eihän tämä nyt näin voi mennä. Kaikkien vanhusten omaiset eivät välttämättä voi olla kokoajan soittelemassa lehdille ja perumassa vääriä tilauksia.

On varsin kummallista, että lehtien puhelinmyynnin annetaan rehottaa näin valtoimenaan. Sähköpostissa tulevaan roskapostiin, eli spämmiin suhtaudutaan erittäin kielteisesti. Minkä takia yhtä häiritsevään ja väärinkäytökset mahdollistavaan puhelinmyyntiin, eli puhelinspämmiin ei puututa kovalla kädellä? Olisi hyvä, jos puhelinmyynti kohdistuisi vain niihin henkilöihin, jotka sitä ovat erikseen halunneet ja jätettäisiin muut rauhaan.

Julkaistu Aamulehti mielipide 9.4.2011

Konsensuspolitiikka tappaa keskustelun

Yle uutisoi tänään neuvotteluista suurten puolueiden välillä, jossa sovittaisiin, miten kouluruotsista keskustellaan vaalikampanjan aikana. Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen toivoo, että ruotsin asemasta ei tule vaalien suuri kysymys. Hän uskoo myös, että suurilla puolueilla säilyy kouluruotsikeskustelussa maltti.

Siis mitä, puolueet sopivat keskenään, mistä ja miten saa keskustella. Eikös tuollainen käytös ole demokratian halventamista?

Ottamatta sen enempää kantaa pakkoruotsiin, on pelättävissä, että puolueet ovat sopineen aikaisemmin, tai tulevat sopimaan, myös muista keskustelunrajoituksesta. Suomi on tabujen luvattu maa, jossa on sallittua puhua vain tarkkaan määrätyistä aiheista, tämä on kyllä tiedetty.

Tabuilla tarkoitan mm. seuraavia aiheita yleinen asevelvollisuus, maahanmuutto, valtionkirkon asema yhteiskunnassa, maaseudun asuttuna pitäminen, aluepolitiikka, Venäjä/Neuvostoliitto ja Nato.

Konsensuspolitiikka on ollut jo vuosia suurimpia ongelmia Suomessa. Suomessa pidetään päätöksenteossa hyväksyttävänä, jopa ihanteellisena, perusteluista ja keskustelusta kieltäytymistä. En yhtään ihmettele, miksi kansa ei ole kiinnostunut vaalista ja äänestysprosentti laskee vuosi vuodelta. Nyt kun keskustelunaiheetkin on etukäteen päätetty ja puolueet yksimielisiä asioista, niin on hyvä mennä vaaleihin.

Sopii tietenkin kysyä, mistä sitä oikein äänestetään?

Yle:n uutinen:
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/01/hbl_keskusta_kaavailee_neuvottelua_kouluruotsista_2272405.html

Lisää juttuja löytyy osoitteesta:
http://petrikarisma.net/

Uskonto on politiikkaa!

Vuoden 2010 joulu todisti taas kerran, kuinka poliittinen asia uskonto on. Poliittinen väittely uskonnon asemasta koulujen joulujuhlissa alkoi tällä kertaa eduskunnasta Päivi Räsäsen aloitteesta.

Keskustelua uskonnon asemasta koulujen joulujuhlissa käytiin laajasti medioissa. Suomen johtavat poliitikot kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen etunenässä olivat vaatimassa, että kouluista ei saa poistaa kristillistä perinnettä. Kantaa ottivat myös kirkon piispat ja kirkollinen media.

On mielenkiintoista huomata, kuinka samanlaisin argumentein poliitikot ja kirkolliset toimijat lähestyvät tätä yhteiskunnallisesti kuumaa ja ennen kaikkia poliittista kysymystä. Esimerkkeinä retoriikan samankaltaisuudesta käyvät Jyrki Kataisen STT:lle 17.12. antama haastattelu ja Vantaan Laurin päätoimittajan Pauli Juuselan pääkirjoitus 23.12.

Lainaus Kataisen haastattelusta:

"Kataisen mielestä kouluilla on oikeus ja velvollisuus siirtää suomalaista kristillistä jouluperinnettä eteenpäin.

"Suvaitsevuus ei ole sitä, että omat perinteet lopetetaan kohteliaisuudesta muita perinteitä kohtaan. Ei kukaan tässä maailmassa näin toimi", ”

Vastaavasti Pauli Juusela toteaa asian seuraavin sanoin:

”Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että enemmistöltä viedään oikeus perinteisiin. Myös monikulttuurisessa Suomessa, jossa on monia uskontoja ja paljon uskontokuntiin kuulumattomia, on oltava mahdollisuus viettää joulua niin kuin täällä on tehty satojen vuosien ajan.”

Niin kuin voimme huomata, on lainausten sisältö hyvin samankaltainen, vaikkakin ne on ilmaistu hiukan eri sanoin. Nyt sopiikin kysyä, kumpi noista lainauksista on poliittinen kannanotto, vai ovatko ne molemmat poliittisia kannanottoja?

On luonnollisesti selvää, että Kataisen kommentti on politiikkaa, onhan hän poliitikko. Juuselan kommentin tuomitseminen politiikaksi ei onnistu samoin perustein kuin Kataisen, koska Juusela ei tietääkseni ole poliitikko. Politiikkakeskusteluun tuo oman vaikeuden myös se seikka, että Juusela on kirkon ihmisiä. Klassisesti on ajateltu, että kirkon ihmiset eivät tee politiikkaa. Mutta onko käynyt niin, että Juusela on siirtynyt politiikan puolelle tuolla hyvin poliittissävytteisellä kommentillaan?

Mutta mitä on politiikka?

Politiikalle on olemassa laajoja ja suppeita määritelmiä, mutta ehkä yksi yleispätevä määritelmä voisi olla seuraava: Politiikka on toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan kehittymiseen, yleiseen mielipiteeseen tai lainsäädäntöön.

Tässä näkökulmassa Juuselan kommentti on aivan selvästi politiikkaa. Käsittääkseni Juuselan tarkoituksena oli lausunnolla vaikuttaa ainakin yleiseen mielipiteeseen niin, jotta se olisi suosiollinen uskonnollisen aineksen säilyttämiseen joulujuhlissa.

Toinen kysymys on se, voidaanko kirkollisia ja selvästi uskonnosta kumpuavia kommentteja pitää poliittisina. Yleensä on ajateltu, että puolueet ja niissä toimivat ihmiset tekevät politiikkaa. Jostain syystä ei ajatella, että myös uskonnot ja kirkot ja niissä toimivat ihmiset tekevät politiikkaa.

Kyllä uskonnoilla ja kirkolla on niiden arvomaailmasta nousevat yhteiskunnalliset tavoitteet ja päämäärät. Miksi uskontoja ja kirkkoja ei voisi kutsua poliittisiksi toimijoiksi, samoin, kuin puolueita? Suomen evankelisluterilaisen kirkon tavoitteena on kristillisyydestä nouseva yhteiskuntajärjestys ja se pyrkii ajamaan tätä tavoitetta julkisesti.

Kirkon poliittista toimintaa on ollut vaikea huomata silloin, kun uskonnon ja yhteiskunnan arvot ovat olleet valtauskonnon kanssa täysin yhtenevät. Tämä yhteneväisyys kirkon moraalin ja yhteiskunnan arvojen välillä murtui viimeistään parisuhdelain säätämiseen vuonna 2001. Kirkko ja uskovaiset vastustivat lakia erittäin kovaäänisesti. Kirkko on ottanut äänekkäästi kantaa myös mm. sunnuntaikauppaa vastaan.

Tietenkin on täysin oikeutettua, että kirkko vastustaa sellaisia lainmuutoksia, jotka ovat sen arvojen vastaisia. Mutta silloin tulisi ymmärtää, että kirkko tekee politiikkaa, eikä kannanotoille tulisi antaa sen enempää painoarvoa, kuin muille poliittisille mielipiteille. Kirkko ajaa omaa agendaansa ja sillä siisti!

Sopii tietenkin kysyä, miksi uskonnosta nousevien poliittisten kannanottojen arvostelu olisi yhtään sen kummempaa, kuin puhtaasti puoluepolitiikasta nousevat kannanotot. On myös hyvä miettiä, millainen on puhtaasti uskonnollinen kannanotto, eli sellainen kannanotto, jossa ei ole ollenkaan politiikkaa mukana? Kysymykseen vastaaminen on tärkeää, koska Suomessa on vielä voimassa eräs muinaismuistolaki, eli Jumalanpilkkalaki.

Pahimmassa tapauksessa käy niin, että uskontojen edustajat saavat laukoa vaikka kuinka räikeitä poliittisia kannanottoja uskonnon kaavun alta. Koska uskonnot eivät tietenkään pidä siitä, että heidän kannanottojaan arvostellaan, saattavat arvostelijat saada syytteen jumalanpilkasta. Vaikka arvostelijoiden tarkoitus olisi ollut osoittaa uskonnollisen toimijan kannanoton yhteiskunnallinen näkemys vääräksi, saattavat he saada tuomion uskonnollisin perustein.

Itse näkisin parhaimpana, että uskontoja ja kirkkoja pidettäisiin samanlaisina etujärjestöinä tai tuttavallisemmin lobbareina kuin EK, SAK tai veronmaksajien keskusjärjestö yms...

Lisää juttuja löytyy osoitteesta:
http://petrikarisma.net/